14.11.2014

No moikka.







KULTALA LINDROOS PUTKINEN TIKKANEN ylpeänä esittää:
Tabula Rasa - näkökulmia tyhjään lautaan























Ensi-ilta ja avajaiset Helsingin keskustassa huhti-toukokuussa 2015. Stay tuned.

29.9.2014

Seuraavaksi purku.

Sunnuntaina roudasimme esityskamat Forum Boxilta mun työhuoneelle. Siivosin työpisteeni, joka oli viiden kuukauden aikana räjähtänyt aika karseaksi. Tosin tavaraa on niin paljon, että en tiedä huomaako ennen ja jälkeen kuvissa mitään eroa. Jonkinlainen hyllysysteemi olisi varmasti paikallaan.




Purkupäivän sovimme kahden viikon päähän. 
katsojien viivataidetta


Tämä ryhmä jatkaa tavalla tai toisella purun jälkeenkin. Olipa huippua!



24.9.2014

Terkut enskaripihalta!

Päivitän blogia nopeasti ennen Ruoholahteen esityspalsuun lähtöä. Tänä aamuna on tasapaino keikkunut kävellessä kuin suurenkin laivamatkan jälkeen. Kiitos kanssaesiintyjille ja erityisesti enskariyleisöllemme eilisestä!
Alkaahan tuo iltama-esitys muodostua. Tänään jo varmemmalla otteella liikenteessä. Saattaa myös olla että esiintymisasuni ei ole jatkossa aivan yhtä epäsovinnainen kuin eilen: Huomasin, että t-paita väärinpäin-housut kaipaavat kannattimikseen vyön. Tässä joitakin kuvia alkavalta viikolta.
junakutomisia

viimehetken autoroudaamista

vyö on tarpeellinen.
kiitos lämminhenkisistä
en huomannut mitään kommenteista :)

22.9.2014

Huomenna

Terkkuja aamuruuhkabussista! Eka vetäsemään kaks Satuja Soitosta -konserttia Musiikkitalolle ja sit Forum Boxiin pystyttämään Dead Line. Vihdoin! Ja vaikka huomenna on JHL:n lakko ja anarkistit pysäyttää bussiliikenteen, enskariin pääsee pyörällä! Tai taxilla. Tai limousinella.

20.9.2014

Terkut Rovaniemeltä!

Täällä on niin raikasta. Ja ruska. Olo on epätodellinen. Ostin uudet sukkapuikot, mutta en oo viel aloittanut kutomista. Meen kattomaan tänään esityksiä. Oma meni eilen hyvin.
Kemijoki on ihana.


18.9.2014

Dead Or Alive


Jee! Dead Line - porukan Niina ja Riina kävivät antamassa haastattelun Skenet  verkkojulkaisussa. Juttu ilmestyi tänään. Eli www.skenet.fi.

Multamaailma alkaa hahmottua. Vois sanoo et on jo alku, keskikohta ja loppu. Ellu kävi tänään ostamassa lisää multaa. Enää muutama nukenrakennuksellinen homma viikonlopuks: käsimassoja, polviin plokit, pääkeppi lyhemmäksi, päähän oma keppi plus klipsi pääkeppiin, käsien fiksaus niin ettei nikamat käänny.....

Meillä on ollut nyt muutamat päivätreenit tavanomaisten iltatreenien sijaan, ja pakko sanoa että jaksaminen on ihan eri luokkaa. Monta viikkoa on mennytkin niin että päivät on venyneet 11 tuntisiksi...ihme ettei pää ole poksahtanut...

17.9.2014

I Wanna Dance With Somebody (Legendado)

5 päivää..

Heippu!
Nukenrakennustunteja jäljellä 3 tuntia. Ne on huomenna ennen harkkoja klo9-12. Harkkojen jälkeen klo17 meen kotiin pakkaan ja lähen junalla Rovaniemelle jossa Emma Ecksteinin keikka perjantaina 7-sooloa! -festarilla. Sit: oon kipee, tiskivuori on valtava ja huomiseksi pitäis kutoa hiihtopipo (ainakin yksi mielellään kaikki kuusi kappaletta).

Mut hitsi että on hyvä mieli. Tänään oli ihan huippuharkat ja Ellu on takas Portugalista ja meidän nuketuskohtaukset kehittyy ja loksahtelee paikoilleen. Nuo kaikki liittyy yhteen. Koko tiimi siis jälleen yhdessä ja vielä huomennakin. Sitten mun pitää päästää irti. Seuraavat to do:t vasta maanantaina.

 Nyt pitää oikeesti ruveta tiskaamaan, mutta postaan tähän vielä kaikki epämääräiset kuvat, mitkä ei paljasta liikaa.















16.9.2014

Kassuja!



7 päivää kuolleeseen viivaan. Lähtöläskenta alkaa än yy te nyt! Play!

11.9.2014

Torstai treenit...eli nyt enää yks torstai jäljellä ennen esitystä...

Jeee!...olipa kivat treenit.Olisko saanut olla? Tuntuu oudolta kun treeniaika alkaa olla niin vähissä! Edesvastuutonta?! No ei kai se hampaidenkiristelyllä ainakaan helpotu. Niin kivat treenit...kuunneltiin kasetteja, jumpattiin vanhojen anna-lehden jumppakaseteiden tahtiin, rakennettiin nukkeja...Huomenna sit taas otsarypyt naamaan ja vakavasti aiheen äärelle...no toivottavasti ei.

Tällä hetkellä yritän vaan olla ajattelematta ajan vähyyttä ja elän hetken kerralla...Vaikka kyllähän mä tiedän että...apuaaa..aikaa on ihan sika vähän!! No-o, ainahan jutut on järjestynyt, kasautunut lopulta....

9.9.2014

Saumuri korjattu!

Hei minä täällä taas. Vohkin eilen Johannan blogivuoron vahingossa tietysti.
Myöhästyin tänään reeneistä tunnilla. Tai en oikeastaan myöhästynyt, koska vaan kuvittelin että ne alkaa tuntia myöhemmin. Vahinko siis sekin. Koska olen täsmällinen henkilö, olin paikalla tasan tunnin myöhässä.

Aivoni eivät suostu tajuamaan, että meillä on enää tosi vähän aikaa jäljellä. Tänään haaveilin jopa yhden uuden nuken rakentamisesta. Olo on hölmön myönteinen ja toiveikas ja innostunut.
Yritän silti päätöksiä tehdessäni ottaa huomioon että aika saattaa loppua kesken. Esimerkiksi: Rakennan nukeille niiltä vielä puuttuvia ruumiinosia sen sijaan että ompelisin lisää paljetteja suht valmiin kalanuken vartaloon.

Nyt oikeesti Niina: Voisitko tajuta, että tänään on tiistai ja huomenna on keskiviikko ja sitten on torstai ja sitten perjantai JA SITTEN on lauantai ja sunnuntai ja sitten maanantai ja tiistai ja keskiviikko ja sitten on torstai jolloin juna lähtee Rovaniemelle klo18.52 ja sä olet siinä junassa joten kaiken rakennettavan kannattais varmaan olla valmiina siihen mennessä koska sitten tän projektin osalta sulle seuraava viikonpäivä onkin maanantai ja se onkin meidän kenraalipäivä koska enska on 23.9. JJaaauuuUU.

Ei auta.

Olo on hölmön myönteinen ja toiveikas ja innostunut.


8.9.2014

ntai

Meillä kotona parempi puolisko on kipeänä. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä että kohta minäkin olen. Johanna oli kirjoittanut hienoja haikuja. Minäkin haluan kirjoittaa haikuja. Jos kirjoitan oikein monta, ehkä osa niistä minun kirjoittamista on myös hienoja. (ha-ha, you wish. sanoo pieni ilkeä ääni)

Tänään tein I.p.-nuken pään. Varastin tekniikan kouluaikana rakentamastani nukesta. Lisäksi olin laiska ja tein yhden rakennusvaiheen huolimattomasti. Luultavasti puran sen huomenna ja teen uudestaan.
Vielä tehtävää (to do):
-pään sauman tasoitus, pään maalaus, korvat, karvat ym.
-i.p.:n kädet, takki kiinni vuoriin, sisälmykset, tuoli
-kalan viimeistely, nuketuskeppien kiinnitys, mukavuusnypykät, käsiin kepit
-ryijyyn lisää massaa
-kutomiset
-korjaa saumuri                                                                                                                                              

                                                                                                                                                 
  
                                                                           


                                


                                                                                                                                                        
                     

                                                                                                                                                   

                                                                                                                                         

eka?

Vau! Niinan saumurista katkesi neula. Ei haitannut,  koska vau!
Deadline alkaa nyt oikeesti lähestyä. Kaks viikkoa. Forum Box oli myös vau. Käytiin avajaisissa. Aivan mahtava tila ja hieno näyttely. En kirjoittanut blogiin perjantaina koska oli tosi monet avajaiset samaan aikaan. Vau. Terkkuja! Nähään kohta Boxissa.

edit: Huomaan että Niina kirjoittaa blogia samaan aikaan. Jännittää kumpi ehtii julkaista ekana.

4.9.2014

Torstai

------------ Tän päivän jälkeen aivot lyö pelkkää tyhjää. Väsymys!Päänsärky! Mutta tänäänkin synty kivaa treenimatskua. Multaa.... Kun pääsee kokeilee ja leikkii, niin  se on parasta. Aah, ja väsymys iskee sitten ihan yllättäin.Odotan viikonloppua että pääsis rakentamaan loput tarvittavat jutut. Tarvitaan ainakin lisää rautalankaa, maalia, nuketuskeppeihin alumiiniputkea, solmuruuveja....miten, en tiedä! Kaikki järjestyy kun aivot saa levätä-----------------------------niin ja se nauhuri lainaan------------------------

väsynyt olen
menen siis tästä heti
sänkyyn nukkumaan...

----------------olis siinä 5 - 7 -5 ?

3.9.2014

Torstai. Eikös tänään ookkaan torstai?

Ajatuksia päivän kulusta iltareenien jälkeen: 
Raksailua työhuoneella aamusta kolmeen. En ihan tiedosta mitä oon tekemässä, mutta olen löytänyt suunnan niin sinne päin meen. (Pystyn just nyt aattelemaan vaan pitsaa, joka odottaa mua jääkaapissa. ) Puol 4 lähin harjoitustilalle katsomaan Taivaan juuret avoimet harjoitukset. Niillä on huomenna enska ja se oli kyllä ihan valmis juttu ja ihana.
 Jos joku onnenpossu kerkii käydä katsomassa sen, niin hyvä. 
Niillä on esityksiä Arkadian kirjakaupassa Töölössä 4.9,5.9 ja 6.9. 
Viidestä kasiin reenit. 
Alkaa olla jo valmista matskuakin meillä. 
Tässä alla kuvia aamusta:








Eilen google huomautti: Haun flasher jacket tuloksissa saattaa olla lapsille sopimatonta sisältöä. Turvallinen haku pitää olla pois käytöstä, jotta nämä tulokset näkyisivät.

2.9.2014

Uni

Tein hienolla uudella iMacilla Dead Line -budjettia Microsoftin Excel-ohjelmalla. iMacin näyttö oli 77-tuumainen. Ja tosi kiiltävä. Piti laittaa aurinkolasit päähän. Mun piti laskea kolmannen asteen yhtälöllä tarkka ennustus siitä kuinka monta katsojaa Dead Line -iltamassa tulisi esityskauden aikana olemaan. Tein sitä budjettia siis häkkikomerossa. Oli tosi kiire ja joku opettaja valvoi etten lunttaa penaalissa (eli penskussa) olevasta lunttilappusta, johon olin MAOL-taulukkokirjasta kirjoittanut ohjeita katsojamäärän ennustamista varten.  Lopulta arvioin katsojamääräksi 535.

1.9.2014

Uusi puku

sissak..tänään aloin rakentaa multaukolle uutta panssaria. Aika haasteellista mutta mukava olla taas tekemisen äärellä.

27.8.2014

Ryijypuvun jälkeen tää on niinku selkee


Hahmoteltiin Riinan kanssa tänään meidän esityksen rakennetta. Mulla lähti sitä ennen pyörästä ketjut, mutta se ei nyt varsinaisesti liity tähän. Paitsi että kävelin harkkoihin ja oivalsin että meillähän on vielä ihan mukavasti aikaa rakentaa juttuja. 




Opettelen laittamaan ketjut takaisin paikoilleen heti kun sade lakkaa.

26.8.2014

Videokuvaa menneeltä viikolta

Tässä tallennettua kuvaa Ryijynukesta alkutekijöissään. Videot on kuvattu viikko sitten maanantaina ennen Helsingin taiteiden yön Open Stage tapahtumaa. ja ennen Ryijyn käsien valmistumista. Ja jalatkin taitavat olla vielä irti tässä vaiheessa.


Ryijy1 from Niina on Vimeo.

Ryijy 2 from Niina on Vimeo.

Eläköön Ryijy!

25.8.2014

Dead Line — näkökulmia kuolleeseen viivaan


TIEDOTE 27.8.2014
Julkaisuvapaa heti


Kultala, Lindroos, Putkinen, Tikkanen esittää:
Dead Line — näkökulmia kuolleeseen viivaan

line [lain]: linja, rivi, viiva, johto, raja, rata, siima, sarja, juova, jono, reitti, naru, köysi, säe, suunta, toimintalinja, rajaviiva, toimiala, suku, nuora, sukuhaara, ala, kisko, piirre, yhtiö, uurre, raide, letka, myyntiartikkeli, kasvonpiirteet, rintamalinja, kirje, pyykkinaru, tavaralaji, päiväntasaaja, artikkeli

Uskallatko astua viivan yli? Tervetuloa Forum Boxiin seuraamaan nukketeatterillisia muodonmuutoksia hyvässä seurassa, turvalliselta etäisyydeltä.

Dead Line -esitysiltama on neljän helsinkiläisen nukketeatteritaiteilijan yhteistyöprojekti, joka toteutetaan erilaisissa galleriatiloissa vuosina 2014-2016. Forum Box toimii iltaman avajaisnäyttämönä. Teoksessa tekijät asettuvat samalle viivalle omien esitystensä käsikirjoittajina, nukenrakentajina, lavastajina, esiintyjinä ja ohjaajina. Millaisia visuaalisia assosiaatioita deadline meissä herättää? Työryhmä materialisoi luovan prosessin aiheuttamaa painetilaa ja siitä johtuvia muutoksen kokemuksia.

Dead Line rakennetaan Forum Boxin juhlavuosinäyttelyn Nro #3: Catch yhteyteen. Esitysiltaman teokset ovat samalla sekä näyttelyinstallaatioita että tekijöidensä käsissä eloon herääviä esityksiä.

Ensi-ilta Forum Boxissa 23.9.2014 19:00
Ruoholahdenranta 3a
00180 Helsinki

Muut esitykset:
24.9 19:00
25.9 19:00
26.9 19:00
27.9 19:00

Liput: 5 €

Lippuvaraukset ja tiedustelut: deadline.esitys@gmail.com tai ovelta puoli tuntia ennen esitystä, käteisellä. Suosittelemme varaamaan liput etukäteen, sillä jokaiseen esitykseen mahtuu 30 henkilöä kerrallaan.

Kesto: n. 60min.
Työryhmä: Niina Lindroos, Johanna Kultala, Elina Putkinen ja Riina Tikkanen


Esitystä tukee Helsingin kaupungin kulttuurikeskus.

20.8.2014

Huomenna, Kansalaistorilla klo 19.30

Meil on nyt myös flyeri:
Viikko on hujahtanut nopeasti pitkiä työpäiviä tehdessä. Huomenna on jo Taiteiden yö ja Open Stage. Nukke sinne on melkein valmis ja saattaa jäädä sille asteelle. Mun pitää nimittäin lämmittää Emma Ecksteinin piina esitys Mikkelin Satujen Sateenvarjoon ja junakin lähtee jo huomenna klo 14.
 Päätimme että lavalla nähdään nuketusharjoitus. Tässä viel jotain kuvia menneen viikon töistä: